Viikonloppuna tuli juotua enemmän kuin tarpeeksi, lähetettyä Mikke yksin kotiin nukkumaan ja sovittua SPn kanssa meidän kuvio kuntoon.
Joo. Olin vähän epämääräisen porukan kanssa iltaa viettämässä lauantaina. Mukana oli niin SP kuin Mikkekin. Miken kanssa mä siinä aika paljon juttelin ja se olisi mun kanssani halunnut lähteä yöksikin. Mä en jostain syystä kuitenkaan ollut kovin kiinnostunut. En tiedä, mikä siihenkin on tullut. Kai se kaikki outo säätäminen sen kanssa alkaa jo tympästä, ei jaksa enää paljonkaan innostaa, vaikka meillä aina tosi kivaa onkin ollut. Olkoot nyt, en mä tällä hetkellä ainakaan jaksa Mikkejuttuja.
Ennen kuin Mikelle annoin pakit, SP ehti tulla ilmeisesti mustasukkaiseksi. Ainakin siihen tapaan meitä mulkoili ja varmisti, ettei jääty Miken kanssa kahdestaan. Yritti kääntää meidän keskustelun ja huomion aina johonkin muualle kuin toisiimme. Ei sen olisi tarvinnut nähdä vaivaa, en ollut Miken matkaan lähdössä.
Aika huvittavalta toi SPn toiminta vaikutti, sillä me oltiin siinä alkuillasta tosissaan ehditty puhua ja sopia tää meidän kuvio. Päätettiin siis, ettei tällä hetkellä ainakaan tehdä tästä tän ihmeellisempää. Jatketaan samalla tavalla kuin tähänkin asti ja pidetään hauskaa. Sopii mulle.
Joo. Sellaista.
11.9.12
1.9.12
Strange what desire will make foolish people do
Perjantai-ilta vei mut ja muutaman työkaverin mennessään muutamalle kaljalle kaupunkiin. Suunnitelmana ottaa oikeesti ne kaksi ja lähteä sitten kotiin. Ei siinä ihan niin käynytkään.
Oltiin ajoissa liikkeellä ja mentiin yhteen työpaikan lähellä olevaan kuppilaan. Ekat juomat oli puolivälissä, kun tiskille kävelee kukas muukaan kuin Mikke. Se huomasi meidät ja tuli moikkaamaan. Siihen se sitten jäi juttelemaan ja me pyydettiin se ja sen kaverit liittymään seuraan.
Ei mennyt kauaakaan kun se etsi mun käteni omaansa pöydän alla. Muiden lähtiessä hakeen uusia juomia, Mikke kumartui muhun päin ja kysyi, lähdettäisiinkö käymään Miken kämpillä. En mä mitään suostutteluja kaivannut, olisin itse ehdottanut samaa, jos Mikke ei olisi ehtinyt ensin. Päätettiin kuitenkin odottaa vielä vähän aikaa. Siinä seuraavien kaljojen aikana Miken ja mun kaverit kehitti yhdessä jatkosuunnitelman, että seuraavaksi suunnattaisiin johonkin, missä pääsisi tanssimaan. Mikke ei aikonut lähteä jatkamaan, lauantainen aamuvuoro kuulemma odotti. Se lähtötohina antoi meille hyvän tilaisuuden liueta paikalta.
Mikke tarjosi mulle kämpillään vielä yhden kaljan. Melkein puolet sain siitä juotua sivistyneesti, ennen kuin oli pakko luovuttaa ja siirtyä vähentämään Miken vaatteita. Se taisi olla kevättä, kun viimeksi nähtiin. Mutta ei sitä huomannut. Miken kanssa kaikki on niin vaivatonta, on ollut alusta asti. Voisi luulla, että me tehtäisiin tätä joka päivä.
Se on ihan mielettömän hyvä!
Mä en ollut aikeissakaan jäädä yöksi, ne Miken työt ja muutenkin. Siinä kun maattiin vierekkäin yrittämässä selvitä äskeisestä, mä sain tekstiviestin. SP. Oli vailla seuraa kaupunkiin. Hetken mietin, mitä vastaan. Kello ei ollut vielä paljoa ja vähän oli ehkä menofiiliskin. Ja kiinnosti se SPn näkeminenkin, enemmän kuin osasin odottaa. Toisaalta, vieressä makasi alaston Mikke, joka oli saanut mut kohtalaisen hyvin väsytettyä. No, en mä sinne Mikelle olisi kuitenkaan jäänyt ja kotiinkaan ei ollut kiire. Lupasin siis lähteä SPn seuraksi.
Mikke saattoi mut ovelle ja siinä sain vielä sellaisen suudelman, että sivustakatsoja olisi varmasti ajatellut, että Mikke ei voi kuvitella elävänsä yhtä ainoota minuuttia, jos mä olen poissa. Ei mikään ihme, että se sai aikanaan mun pääni niin sekaisin. Onneksi nyt oon oppinut varautumaan. Ovenraosta se vielä roikkui mun kädessäni kiinni, kunnes enää sormenpäät kosketti toisiaan, ihan elokuvatyyliin. Sitten mä hävisin portaisiin.
Ulos päästyäni mä kaivoin puhelimen esiin ja soitin SPlle. Me sovittiin baari, missä nähdään. Matkalla tajusin, että mä varmaan näytän ihan juuri siltä, että oon äsken saanut. Tukan harjaus oli ainoa, mihin siinä pystyin enää. Olihan sekin parempi kuin ei mitään.
Oli kiva nähdä SP kahdestaan. SPkin tuntui olevan tyytyväinen tilanteeseen. Niinpä me ei mentykään meidän vakiopaikkaan, vaan valittiin joku oudompi pikkubaari. Juteltiin ihan normaaleista kaverijutuista taas. Mä istuin SPn kainalossa ja se tottuneen oloisesti silitteli mun käsivarttani.
Väsymyshän jossain vaiheessa alkoi haitata. SP kysyi, lähdettäisiinkö yhdessä nukkumaan. Mä suostuin. (Vaikka vähän kyllä epäilytti vaihtaa näin lyhyen ajan sisällä sängystä toiseen.)
Aamulla heräsin SPn kainalosta taas oikein tyytyväisenä.
Oltiin ajoissa liikkeellä ja mentiin yhteen työpaikan lähellä olevaan kuppilaan. Ekat juomat oli puolivälissä, kun tiskille kävelee kukas muukaan kuin Mikke. Se huomasi meidät ja tuli moikkaamaan. Siihen se sitten jäi juttelemaan ja me pyydettiin se ja sen kaverit liittymään seuraan.
Ei mennyt kauaakaan kun se etsi mun käteni omaansa pöydän alla. Muiden lähtiessä hakeen uusia juomia, Mikke kumartui muhun päin ja kysyi, lähdettäisiinkö käymään Miken kämpillä. En mä mitään suostutteluja kaivannut, olisin itse ehdottanut samaa, jos Mikke ei olisi ehtinyt ensin. Päätettiin kuitenkin odottaa vielä vähän aikaa. Siinä seuraavien kaljojen aikana Miken ja mun kaverit kehitti yhdessä jatkosuunnitelman, että seuraavaksi suunnattaisiin johonkin, missä pääsisi tanssimaan. Mikke ei aikonut lähteä jatkamaan, lauantainen aamuvuoro kuulemma odotti. Se lähtötohina antoi meille hyvän tilaisuuden liueta paikalta.
Mikke tarjosi mulle kämpillään vielä yhden kaljan. Melkein puolet sain siitä juotua sivistyneesti, ennen kuin oli pakko luovuttaa ja siirtyä vähentämään Miken vaatteita. Se taisi olla kevättä, kun viimeksi nähtiin. Mutta ei sitä huomannut. Miken kanssa kaikki on niin vaivatonta, on ollut alusta asti. Voisi luulla, että me tehtäisiin tätä joka päivä.
Se on ihan mielettömän hyvä!
Mä en ollut aikeissakaan jäädä yöksi, ne Miken työt ja muutenkin. Siinä kun maattiin vierekkäin yrittämässä selvitä äskeisestä, mä sain tekstiviestin. SP. Oli vailla seuraa kaupunkiin. Hetken mietin, mitä vastaan. Kello ei ollut vielä paljoa ja vähän oli ehkä menofiiliskin. Ja kiinnosti se SPn näkeminenkin, enemmän kuin osasin odottaa. Toisaalta, vieressä makasi alaston Mikke, joka oli saanut mut kohtalaisen hyvin väsytettyä. No, en mä sinne Mikelle olisi kuitenkaan jäänyt ja kotiinkaan ei ollut kiire. Lupasin siis lähteä SPn seuraksi.
Mikke saattoi mut ovelle ja siinä sain vielä sellaisen suudelman, että sivustakatsoja olisi varmasti ajatellut, että Mikke ei voi kuvitella elävänsä yhtä ainoota minuuttia, jos mä olen poissa. Ei mikään ihme, että se sai aikanaan mun pääni niin sekaisin. Onneksi nyt oon oppinut varautumaan. Ovenraosta se vielä roikkui mun kädessäni kiinni, kunnes enää sormenpäät kosketti toisiaan, ihan elokuvatyyliin. Sitten mä hävisin portaisiin.
Ulos päästyäni mä kaivoin puhelimen esiin ja soitin SPlle. Me sovittiin baari, missä nähdään. Matkalla tajusin, että mä varmaan näytän ihan juuri siltä, että oon äsken saanut. Tukan harjaus oli ainoa, mihin siinä pystyin enää. Olihan sekin parempi kuin ei mitään.
Oli kiva nähdä SP kahdestaan. SPkin tuntui olevan tyytyväinen tilanteeseen. Niinpä me ei mentykään meidän vakiopaikkaan, vaan valittiin joku oudompi pikkubaari. Juteltiin ihan normaaleista kaverijutuista taas. Mä istuin SPn kainalossa ja se tottuneen oloisesti silitteli mun käsivarttani.
Väsymyshän jossain vaiheessa alkoi haitata. SP kysyi, lähdettäisiinkö yhdessä nukkumaan. Mä suostuin. (Vaikka vähän kyllä epäilytti vaihtaa näin lyhyen ajan sisällä sängystä toiseen.)
Aamulla heräsin SPn kainalosta taas oikein tyytyväisenä.
30.8.12
Coming up with reasons to be shy
Sain eilen "treffikutsun". Todellakin lainausmerkeissä. Ja arvatkaa keneltä.
Jasun kanssa juttelin eilen (tästä alkaa tulla vähintään jokatoinenpäiväinen tapa). Se kertoi tulevansa joskus ensi kuussa tännepäin joidenkin työkavereidensa kanssa johonkin työjuttuun ja oli ajatellut jäädä siitä parille vielä johonkin tänne. Kysyi mua lähteen mukaan. Siis sinne parille, ei työjuttuun. Lupasin pienellä varauksella (koska musta tuntuu, että oon mennyt lupaamaan jo jotain tolle päivälle. En vaan keksi millään, mitä se voisi olla!) ja meenkin varmasti jos pääsen.
Ihmettelen kyllä tota. Siis jos joltakulta jotain haluaa, niin aika uskaliasta jättää se monen viikon päähän. Välissähän ehtii tapahtua vaikka mitä! En mä tietenkään oo mikään paras esimerkki tästä asiasta puhumaan, pata kattilaa jne.
Jasu on aina ihan vakuuttunut, että mulla ei oo aikaa jutella sille ja mulla on jotain parempaa tekemistä ja se häiritsee pahasti. Vaikka joka kerta sanon, että ei todellakaan.
Jos voisin valita, niin olisin Jasuun ihan totaalisen rakastunut. Mutta miksi noita asioita ei voi itse päättää??
Jasun kanssa juttelin eilen (tästä alkaa tulla vähintään jokatoinenpäiväinen tapa). Se kertoi tulevansa joskus ensi kuussa tännepäin joidenkin työkavereidensa kanssa johonkin työjuttuun ja oli ajatellut jäädä siitä parille vielä johonkin tänne. Kysyi mua lähteen mukaan. Siis sinne parille, ei työjuttuun. Lupasin pienellä varauksella (koska musta tuntuu, että oon mennyt lupaamaan jo jotain tolle päivälle. En vaan keksi millään, mitä se voisi olla!) ja meenkin varmasti jos pääsen.
Ihmettelen kyllä tota. Siis jos joltakulta jotain haluaa, niin aika uskaliasta jättää se monen viikon päähän. Välissähän ehtii tapahtua vaikka mitä! En mä tietenkään oo mikään paras esimerkki tästä asiasta puhumaan, pata kattilaa jne.
Jasu on aina ihan vakuuttunut, että mulla ei oo aikaa jutella sille ja mulla on jotain parempaa tekemistä ja se häiritsee pahasti. Vaikka joka kerta sanon, että ei todellakaan.
Jos voisin valita, niin olisin Jasuun ihan totaalisen rakastunut. Mutta miksi noita asioita ei voi itse päättää??
28.8.12
It's easier to live alone than fear the time it's over
Sitoutumisesta.
Mä oon diagnosoinut itselleni jonkinasteisen sitoutumiskammon. Exä varmisti sen, että vapaus päättää omista asioista ja elää elämää omalla tavallaan tuntuivat eron jälkeen paljon houkuttelevammilta vaihtoehdoilta kuin kenenkään kanssa elämien yhteensovittaminen tai minkäänlaisen satuttamismahdollisuuden antaminen kenellekään. Niinhän se varmaan useimmilla on heti eron jälkeen. Mäkin ajattelin, että se menee varmastikin ohi ennen pitkää. No, ei ole mennyt tässä muutaman kuukauden kuluessa ainakaan. Tai varmaankin tähän on vaan tottunut ja kaikki se muu tuntuu niin hankalalta ja älyttömältä. Miksi alkaisi mihinkään noin epävarmaan? (Enkä voi millään uskoa, että kirjoitan jotain tällaista! Vielä jokin aika sitten olisin väittänyt olevani viimeinen ihminen, joka ei uskoisi perhosiin ja ilotulituksiin ja siihen, että ne ovat aivan kaiken vaivan arvoisia.)
Ehkä kyse ei oo pelkästä sitoutumiskammostakaan. Ehkä enemmänkin kammosta päätyä "epäsopivan" ihmisen elämään. Jos vibat ei ole kohdallaan, ei siitä tulisi mitään. Kyllä mä siihen pystyisin, aikani. Mutta en loputtomasti. Ja siitä ei seuraisi mitään hyvää. Niiden harvinaisten vibojen vuoksi mä olisinkin valmis enempään. En kyllä tiedä, voihan siinä käydä niinkin että ne vibat on vaan alkuhuumaa ja haihtuu hetken kuluttua. Ja mitä sitten?
Niitä The Viboja on ollut Arskan, Jamesin ja Miken kanssa. Koonkin, joo, mutta eri tavalla. Muut on sitten olleet jotain muuta. Arska on noista se osuvin (mikä on ihan varmasti tullut selväksi :-D). Jos se kysyisi vaikka nyt saman tien, että mennäänkö naimisiin ja hankitaanko tusina lapsia, mä vastaisin kyllä. Tyhmää, sillä Arska ei tosiaan taida olla mikään hyvä idea, mutta se fiilis... Jamesin mä voisin deitata. Moneen kertaan. Ja katsoa sitten. Mikestä en enää tiedä, kai mä sen matkaan lähtisin, jos se kysyisi, mutta tuskin enää muuta.
Olisi niitä järkeviäkin vaihtoehtoja, kuten se Jasu. Mutta.
Ja sitten toi SP. Mitä mä sitä edes mietin? Sen kanssa vibat ei oo ihan sellaisia, kuin tässä tarkoitan. Mutta se onkin eri asia. Se kun on Kaveri. Äh. Eikä se ees oo järkevä vaihtoehto. Ei ainakaan juuri tällä hetkellä. Ehkä vielä joskus.
Mä taidan vaan kehittää ongelmia siellä, missä niitä ei oikeasti edes ole.
Mä oon diagnosoinut itselleni jonkinasteisen sitoutumiskammon. Exä varmisti sen, että vapaus päättää omista asioista ja elää elämää omalla tavallaan tuntuivat eron jälkeen paljon houkuttelevammilta vaihtoehdoilta kuin kenenkään kanssa elämien yhteensovittaminen tai minkäänlaisen satuttamismahdollisuuden antaminen kenellekään. Niinhän se varmaan useimmilla on heti eron jälkeen. Mäkin ajattelin, että se menee varmastikin ohi ennen pitkää. No, ei ole mennyt tässä muutaman kuukauden kuluessa ainakaan. Tai varmaankin tähän on vaan tottunut ja kaikki se muu tuntuu niin hankalalta ja älyttömältä. Miksi alkaisi mihinkään noin epävarmaan? (Enkä voi millään uskoa, että kirjoitan jotain tällaista! Vielä jokin aika sitten olisin väittänyt olevani viimeinen ihminen, joka ei uskoisi perhosiin ja ilotulituksiin ja siihen, että ne ovat aivan kaiken vaivan arvoisia.)
Ehkä kyse ei oo pelkästä sitoutumiskammostakaan. Ehkä enemmänkin kammosta päätyä "epäsopivan" ihmisen elämään. Jos vibat ei ole kohdallaan, ei siitä tulisi mitään. Kyllä mä siihen pystyisin, aikani. Mutta en loputtomasti. Ja siitä ei seuraisi mitään hyvää. Niiden harvinaisten vibojen vuoksi mä olisinkin valmis enempään. En kyllä tiedä, voihan siinä käydä niinkin että ne vibat on vaan alkuhuumaa ja haihtuu hetken kuluttua. Ja mitä sitten?
Niitä The Viboja on ollut Arskan, Jamesin ja Miken kanssa. Koonkin, joo, mutta eri tavalla. Muut on sitten olleet jotain muuta. Arska on noista se osuvin (mikä on ihan varmasti tullut selväksi :-D). Jos se kysyisi vaikka nyt saman tien, että mennäänkö naimisiin ja hankitaanko tusina lapsia, mä vastaisin kyllä. Tyhmää, sillä Arska ei tosiaan taida olla mikään hyvä idea, mutta se fiilis... Jamesin mä voisin deitata. Moneen kertaan. Ja katsoa sitten. Mikestä en enää tiedä, kai mä sen matkaan lähtisin, jos se kysyisi, mutta tuskin enää muuta.
Olisi niitä järkeviäkin vaihtoehtoja, kuten se Jasu. Mutta.
Ja sitten toi SP. Mitä mä sitä edes mietin? Sen kanssa vibat ei oo ihan sellaisia, kuin tässä tarkoitan. Mutta se onkin eri asia. Se kun on Kaveri. Äh. Eikä se ees oo järkevä vaihtoehto. Ei ainakaan juuri tällä hetkellä. Ehkä vielä joskus.
Mä taidan vaan kehittää ongelmia siellä, missä niitä ei oikeasti edes ole.
27.8.12
Words of wisdom, Like la la la la la
Perjantaina SP soitti mulle ja kyseli kaupunkiin. Olin muutenkin lähdössä niin sovittiin sitten, että tavataan baarissa. Siellähän se meitä odotteli, kun saavuttiin paikalle. Mä valtasin paikan sen vierestä sohvalta ja se kaappasi mut tottuneesti kainaloonsa. SPllä oli mukana joku kaveri toisesta kaupungista ja tää kaveri sitten tiedusteli, että oonko mä SPn tyttöystävä. En oo, mä vastasin.
Me käytiin pussailemassa nurkan takana tai tanssilattialla aina välillä. Ei taidettu olla kovin hyvää seuraa kenellekään muulle.. Ennen valomerkkiä SP kysyi, jos lähdettäisiin pois. Mentiin sitten SPn luokse harrastelemaan tuhmuuksia. Harmi, etten voinut jäädä yöksi, aamuiset velvollisuudet pakottivat lähtemään kotiin. SPn vieressä on aivan ihana nukkua. Ja mikäs sen parempi tapa on herätä kuin aamuseksi. Mutta kotiin kävi matka aamuyön tunteina.
Illalla joskus muuten SP palasi tohon sen kaverin kanssa käytyyn tyttöystäväkeskusteluun ja vihjaili siihen suuntaan, että olisi halunnut tietää mun ajatuksia kyseisestä mahdollisuudesta vähän tarkemmin. Mutta milläs mä niitä kerron, kun en itsekään tiedä?
No sunnuntaina sitten vaihdoin pari viestiä facessa SPn kanssa. Ei viikonloppukuulumisia ihmeellisempää. Tylsää. Jos tota joku kummempi muka kiinnostaa, niin saa kyllä yrittää aika tavalla enemmän.
Pitäisiköhän sitä koittaa selvittää tota SPkuvioo vai antaa sen vaan valua eteenpäin (tai taaksepäin) omalla painollaan? Äääh, en tiedä. Ehkä mä kehitän Jotain Ihan Muuta.
Jasukin chattaili tänään ja vihjaili kovasti, että olisi viikonloppuna toivonut nähneensä mut. Miksei sitten ehdottanut? Turha se on näin jälkeenpäin mutista.
Angstaan nyt täällä mun elämääni kuuluvien miesten saamattomuudelle. (Ja samalla omallenikin. Olisin nimittäin halunnut itse törmäillä Jamesiin tai Arskaan, mutta mitä mä tein asian hyväksi? En sitten niin mitään. Turha se on näin jälkeenpäin mutista.)
Ainiin. Ja lisäangstia aiheuttaa se "kusipää" josta joskus kirjoitin. Viikonloppuna yhteisen tutun kautta selvisi, että toi sen mun kavereiden hehkutus olikin tarkoitettu muhun kohdistetuksi iskutaktiikaksi. Eipä ihan osunut kohdalleen, en sitä todellakaan tuolla tavalla ottanut. Oliko tässä nyt vika mun käsityskyvyssäni vai jossain muussa? Huoh. Miksi asioista pitää tehdä vaikeita? Mihin on kadonnut se perinteinen "Näytät hyvältä tänään" tai "Voisin ostaa sulle juoman" tai vaikka ihan se mun suosima suora lähestymistapa?? Miksei voi vaan kertoa, jos joku kiinnostaa?
Me käytiin pussailemassa nurkan takana tai tanssilattialla aina välillä. Ei taidettu olla kovin hyvää seuraa kenellekään muulle.. Ennen valomerkkiä SP kysyi, jos lähdettäisiin pois. Mentiin sitten SPn luokse harrastelemaan tuhmuuksia. Harmi, etten voinut jäädä yöksi, aamuiset velvollisuudet pakottivat lähtemään kotiin. SPn vieressä on aivan ihana nukkua. Ja mikäs sen parempi tapa on herätä kuin aamuseksi. Mutta kotiin kävi matka aamuyön tunteina.
Illalla joskus muuten SP palasi tohon sen kaverin kanssa käytyyn tyttöystäväkeskusteluun ja vihjaili siihen suuntaan, että olisi halunnut tietää mun ajatuksia kyseisestä mahdollisuudesta vähän tarkemmin. Mutta milläs mä niitä kerron, kun en itsekään tiedä?
No sunnuntaina sitten vaihdoin pari viestiä facessa SPn kanssa. Ei viikonloppukuulumisia ihmeellisempää. Tylsää. Jos tota joku kummempi muka kiinnostaa, niin saa kyllä yrittää aika tavalla enemmän.
Pitäisiköhän sitä koittaa selvittää tota SPkuvioo vai antaa sen vaan valua eteenpäin (tai taaksepäin) omalla painollaan? Äääh, en tiedä. Ehkä mä kehitän Jotain Ihan Muuta.
Jasukin chattaili tänään ja vihjaili kovasti, että olisi viikonloppuna toivonut nähneensä mut. Miksei sitten ehdottanut? Turha se on näin jälkeenpäin mutista.
Angstaan nyt täällä mun elämääni kuuluvien miesten saamattomuudelle. (Ja samalla omallenikin. Olisin nimittäin halunnut itse törmäillä Jamesiin tai Arskaan, mutta mitä mä tein asian hyväksi? En sitten niin mitään. Turha se on näin jälkeenpäin mutista.)
Ainiin. Ja lisäangstia aiheuttaa se "kusipää" josta joskus kirjoitin. Viikonloppuna yhteisen tutun kautta selvisi, että toi sen mun kavereiden hehkutus olikin tarkoitettu muhun kohdistetuksi iskutaktiikaksi. Eipä ihan osunut kohdalleen, en sitä todellakaan tuolla tavalla ottanut. Oliko tässä nyt vika mun käsityskyvyssäni vai jossain muussa? Huoh. Miksi asioista pitää tehdä vaikeita? Mihin on kadonnut se perinteinen "Näytät hyvältä tänään" tai "Voisin ostaa sulle juoman" tai vaikka ihan se mun suosima suora lähestymistapa?? Miksei voi vaan kertoa, jos joku kiinnostaa?
23.8.12
Somethin' strange in your neighborhood
Tää koko SPkuvio on aika erikoinen. Jopa munkin "peruskuvioihin" verrattuna. Mukana on niin hillitön määrä muuttujia, että ei tästä voisi tulla mitään muuta kuin soppa. Onneksi me molemmat näytetään olevan tosi hyviä esittään, että mitään ei koskaan ole tapahtunut.
Eilen mentiin kavereiden kanssa puistoon, heitettiin frisbeetä ja syötiin jätskiä. SP oli myös mukana matkassa, tottakai. Ja me oltiin ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin, tottakai. Ei sanaakaan vaihdettu viikonlopusta. Ei edes yhtä merkitsevää katsetta, normaaleja kaverijuttuja vaan. Vähän olisi kyllä tehnyt mieli jäädä juttelemaan SPlle kahdestaan, mutta mä olin toisen kaverin kyydillä ja kun se lähti, mun piti lähteä mukaan.
En mä edes tiedä, mitä haluan sen suhteen. Vai haluanko yhtään mitään. Noi muuttujat, mistä sanoin... Taisin jo aiemmin kirjoittaa, että SPssä on juttuja, mitkä ärsyttää (mutta niin on kaikissa ihmisissä) ja sen luotettavuus on vähän kysymysmerkki (mun syytänihän se on, mutta silti. Jos mun kanssa voi säätää, miksi ei voisi muiden?). Me ollaan kavereita, se tottakai jarruttaa varmasti molempia. Mitä tapahtuu meidän kaverisuhteelle jos jotain muitakin tunteita tulee kuvioon mukaan? Meillä on tosi paljon yhteisiä kavereita, ollaan vuosia oltu samassa porukassa. Mitä sille kaikelle tapahtuu? Entä kaikki ne meidän kavereista, joiden mielestä tää ei olisi yhtään hyvä asia? (On niitäkin, jotka ovat sitä mieltä, että me oltaisiin mahtava pari. Oon vuosien varrella kuullut sen monta kertaa ja viimeisen kahden viikon aikanakin kolmelta eri ihmiseltä.) Ja se sen exä. Musta tuntuu, mä tiedän, että niiden juttu on pahasti kesken. Enkä mä jaksa mitään sellaista enää kenenkään kanssa.
Seuraava alkoholia sisältävä reissu ja tiedän, mihin päädytään, jos ei jotain kummallista tapahdu. Mutta tää kaikki muu aika, en mä tiedä mitä sanoa.
Jasunkin kanssa juttelin eilen, muutama päivä taukoa jo olikin. Kuulumisia se kyseli, ei kummempaa. Tuun sen kanssa juttelusta aina kovin hyvälle mielelle. Se ei vaadi tai odota multa mitään, mikä on ihanaa. Ja harvinaista.
Eilen mentiin kavereiden kanssa puistoon, heitettiin frisbeetä ja syötiin jätskiä. SP oli myös mukana matkassa, tottakai. Ja me oltiin ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin, tottakai. Ei sanaakaan vaihdettu viikonlopusta. Ei edes yhtä merkitsevää katsetta, normaaleja kaverijuttuja vaan. Vähän olisi kyllä tehnyt mieli jäädä juttelemaan SPlle kahdestaan, mutta mä olin toisen kaverin kyydillä ja kun se lähti, mun piti lähteä mukaan.
En mä edes tiedä, mitä haluan sen suhteen. Vai haluanko yhtään mitään. Noi muuttujat, mistä sanoin... Taisin jo aiemmin kirjoittaa, että SPssä on juttuja, mitkä ärsyttää (mutta niin on kaikissa ihmisissä) ja sen luotettavuus on vähän kysymysmerkki (mun syytänihän se on, mutta silti. Jos mun kanssa voi säätää, miksi ei voisi muiden?). Me ollaan kavereita, se tottakai jarruttaa varmasti molempia. Mitä tapahtuu meidän kaverisuhteelle jos jotain muitakin tunteita tulee kuvioon mukaan? Meillä on tosi paljon yhteisiä kavereita, ollaan vuosia oltu samassa porukassa. Mitä sille kaikelle tapahtuu? Entä kaikki ne meidän kavereista, joiden mielestä tää ei olisi yhtään hyvä asia? (On niitäkin, jotka ovat sitä mieltä, että me oltaisiin mahtava pari. Oon vuosien varrella kuullut sen monta kertaa ja viimeisen kahden viikon aikanakin kolmelta eri ihmiseltä.) Ja se sen exä. Musta tuntuu, mä tiedän, että niiden juttu on pahasti kesken. Enkä mä jaksa mitään sellaista enää kenenkään kanssa.
Seuraava alkoholia sisältävä reissu ja tiedän, mihin päädytään, jos ei jotain kummallista tapahdu. Mutta tää kaikki muu aika, en mä tiedä mitä sanoa.
Jasunkin kanssa juttelin eilen, muutama päivä taukoa jo olikin. Kuulumisia se kyseli, ei kummempaa. Tuun sen kanssa juttelusta aina kovin hyvälle mielelle. Se ei vaadi tai odota multa mitään, mikä on ihanaa. Ja harvinaista.
20.8.12
I said hey, what's goin' on
Viikonlopun raportti olisi varmaan tarpeen. Olin siis mennyt lupaamaan SP:lle viime viikonloppuna, että tänä viikonloppuna voitaisiin koittaa, mitä tapahtuu, kun meidät suljetaan samaan tilaan ilman häiriötekijöitä. Vaikka vähän aluksi epäilin, kyllä tuo laittoi mut lunastaan lupaukseni.
Juttu meni niin, että perjantaina oltiin yhteisen kaverin luona bileissä. Illan mittaan SP oli mulle äärettömän herttainen, puhui nättejä, tarjosi juomia jne. Pullojen tyhjentyessä kädet muuttuivat vähän vaeltelevammiksi ja jutut vihjailevammiksi. Mä en oikein tiennyt, mitä ajattelin koko asiasta.
Jossain vaiheessa aamuyön tunteina SP kysyi multa, jos lähdettäisiin ulos kävelylle. Mä lupasin. Niin me sitten käveltiin lähipuistoon. SP kietoi kätensä mun vyötärölle ja mä nojasin sen olkapäähän. Aikamme siellä käveltyämme me pysähdyttiin puun juurelle pussailemaan.
Aika kauan me siellä taidettiin viipyä. Lopulta uni alkoi painaa ja SP totesi vievänsä mut nukkumaan. Me palattiin takaisin bileisiin. Nukkumassahan siellä suurin osa jo oli. Me löydettiin vapaa paikka ja SP kömpi mun viereeni sen enempää kyselemättä. Mä painauduin sen viereen ja olin oikein tyytyväinen.
Kädethän siinä alkoi tietenkin vaellella. Mä yritin kuiskia hätäisesti järkee SP:lle, me kun ei oltu siinä huoneessa ihan kahdestaan. Ei, järkipuhe ei auttanut, enkä mä siihen pitkään pystynytkään.
Seuraavan päivän se oli mulle taas maailman herttaisin ja se tuli mun luokseni yöksi. Oltiin molemmat niin väsyneitä, että mistään muusta kuin nukkumisesta ei edes ollut puhetta. SP antoi suukon mun niskaan ja silitti mun tukkaani, kunnes nukahdin. Aamulla mä heräsin sen sylistä.
Se jäi vielä toiseksikin yöksi. Päivä hengailtiin ulkona ja nähtiin kavereita. Illalla se halusi viedä mut taas kävelylle ja niin me sitten käveltiin käsi kädessä puistoon ja makoiltiin siellä nurmikolla tuijottamassa taivasta ja puhumassa siitä, kun oltiin lapsia. Aamuyöllä se toi mut kotiin ja jäi viereen nukkumaan. Nyt ei ollut vaaraa yleisöstä tai mistään muustakaan, vaikka väsymys kyllä vähän painoi. Aamulla vielä herätessä sama setti ja sitten mä lähdin "pirteenä" töihin.
Kyllä nyt väsyttää.
Juttu meni niin, että perjantaina oltiin yhteisen kaverin luona bileissä. Illan mittaan SP oli mulle äärettömän herttainen, puhui nättejä, tarjosi juomia jne. Pullojen tyhjentyessä kädet muuttuivat vähän vaeltelevammiksi ja jutut vihjailevammiksi. Mä en oikein tiennyt, mitä ajattelin koko asiasta.
Jossain vaiheessa aamuyön tunteina SP kysyi multa, jos lähdettäisiin ulos kävelylle. Mä lupasin. Niin me sitten käveltiin lähipuistoon. SP kietoi kätensä mun vyötärölle ja mä nojasin sen olkapäähän. Aikamme siellä käveltyämme me pysähdyttiin puun juurelle pussailemaan.
Aika kauan me siellä taidettiin viipyä. Lopulta uni alkoi painaa ja SP totesi vievänsä mut nukkumaan. Me palattiin takaisin bileisiin. Nukkumassahan siellä suurin osa jo oli. Me löydettiin vapaa paikka ja SP kömpi mun viereeni sen enempää kyselemättä. Mä painauduin sen viereen ja olin oikein tyytyväinen.
Kädethän siinä alkoi tietenkin vaellella. Mä yritin kuiskia hätäisesti järkee SP:lle, me kun ei oltu siinä huoneessa ihan kahdestaan. Ei, järkipuhe ei auttanut, enkä mä siihen pitkään pystynytkään.
Seuraavan päivän se oli mulle taas maailman herttaisin ja se tuli mun luokseni yöksi. Oltiin molemmat niin väsyneitä, että mistään muusta kuin nukkumisesta ei edes ollut puhetta. SP antoi suukon mun niskaan ja silitti mun tukkaani, kunnes nukahdin. Aamulla mä heräsin sen sylistä.
Se jäi vielä toiseksikin yöksi. Päivä hengailtiin ulkona ja nähtiin kavereita. Illalla se halusi viedä mut taas kävelylle ja niin me sitten käveltiin käsi kädessä puistoon ja makoiltiin siellä nurmikolla tuijottamassa taivasta ja puhumassa siitä, kun oltiin lapsia. Aamuyöllä se toi mut kotiin ja jäi viereen nukkumaan. Nyt ei ollut vaaraa yleisöstä tai mistään muustakaan, vaikka väsymys kyllä vähän painoi. Aamulla vielä herätessä sama setti ja sitten mä lähdin "pirteenä" töihin.
Kyllä nyt väsyttää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)