Päässä tosiaan naksahti ja mä menin ihan sekaisin Mikestä. Mikke
on jotenkin aivan uskomattoman... En mä tiedä. Mulla oli tosi kiva olo Miken
seurassa. Kaikki oli jotenkin tosi helppoa ja luontevaa. Kaikki tuntui tosi
hyvältä. Me ei tunnettu juuri lainkaan, mutta silti oli helppo ottaa kiinni
kädestä, jutella, suudella. Mikke on ihanan itsevarma, sitä on vaikea selittää.
Se ei häpeile yhtään mitään, vaan esimerkiksi hengailee tyytyväisenä ilman
vaatteita peittelemättä turhia. Niinkuin pitääkin. Mikke osaa ottaa tilanteen
haltuun, eikä kysele turhia. Oijoi.
Mä niin toivoin, että Mikke olisi lähettänyt mulle vaikka
viestin. Mä siinä päivien kuluessa mietin, että olinko tosissaan tulkinnut sen
niin väärin, kun ei siitä kuulunutkaan yhtään mitään. Mä sitten kyllästyin
odottamaan ja lähetin sille itse viestin. Kysyin kuulumisia. Pari viestiä vaan
vaihdettiin, ei sen kummempaa ja vähän kyllä ihmettelin.
Seuraavana viikonloppuna rohkaistuin uudestaan ja kyselin,
mitä se on tekemässä. Oli kuulemma kaupungissa ja sitten tuli se MUTTA.
Olisihan se pitänyt arvata (vai olisko?). Mikke kertoi, että on kuulemma ollut
jotain säätöä jonkun tytön kanssa ja kaikki oli kuulemma aika hämärää.
Tulevaisuutta ei siis kannattanut miettiä. Ärsytti meinaan aika järjettömästi.
Juttu jatkui kuitenkin niin, että Mikke totesi, että olisi silti kiva nähdä
sinä iltana mua. Mietin kyllä hetken. Arvostin sitä, että Mikke kertoi, missä
mennään (olisi tosin voinut kertoa sen jo paljon aiemmin). En kuitenkaan
tajunnut, miksi oli mulle sitten (esittänyt? vai mitä se sitten oli?) niin
kiinnostuneen oloinen ollut.
Olisin niin halunnut ajatella, että mikä kusipää! Mutta kun
ei se ollut. Sain ajatukseni jotenkin järjesteltyä ja ajattelin, että mennään
nyt sitten vielä kerran pitämään hauskaa ja sitten annetaan olla ja jatketaan
uusiin kuvioihin.
Mentiin taas Miken luo ja kaikki oli ihan yhtä ihanaa ja
helppoa kuin ennenkin. Aamulla mun lähtiessä tuo sanoi taas, että nähdään.
Niin, vai?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti